Jesaja

14 LUKU.

Israelin pelastus. Pilkkalaulu Baabelin kuninkaan kukistumisesta. Assurin perikato. Ennustus Filisteasta.

Sillä Herra armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon. Jes. 56:3,6.
2. Kansat ottavat heidät ja tuovat heidät heidän kotiinsa, ja Israelin heimo saa heidät Herran maassa omiksensa, orjiksi ja orjattariksi, ja he vangitsevat vangitsijansa ja vallitsevat käskijöitänsä. Jes. 61:5.

3. Ja sinä päivänä, jona Herra päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin,
4. sinä virität tämän pilkkalaulun Baabelin kuninkaasta ja sanot:

"Kuinka on käskijästä tullut loppu,
tullut loppu ahdistuksesta!
5. Herra on murtanut jumalattomain sauvan,
valtiaitten vitsan, Jes. 9:3.
6. joka kiukussa löi kansoja,
löi lakkaamatta,
joka vihassa vallitsi kansakuntia,
vainosi säälimättä.
7. Kaikki maa on saanut levon ja rauhan,
he puhkeavat riemuun.
8. Kypressitkin sinusta iloa pitävät
sekä Libanonin setrit:
'Sinun maata mentyäsi
ei nouse kukaan meitä hakkaamaan'.
9. Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi,
ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet.
Se herättää haamut sinun tähtesi,
kaikki maan johtomiehet,
nostattaa valtaistuimiltansa
kaikki kansojen kuninkaat.
10. Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle:
'Myös sinä olet riutunut niinkuin mekin,
olet tullut meidän kaltaiseksemme'.
11. Alas tuonelaan on vaipunut sinun komeutesi,
sinun harppujesi helinä;
sinun allasi ovat vuoteena madot,
toukat ovat peittonasi. Job 21:26.

12. Kuinka olet taivaalta pudonnut,
sinä kointähti, aamuruskon poika!
Kuinka olet maahan syösty,
sinä kansojen kukistaja!
13. Sinä sanoit sydämessäsi:
'Minä nousen taivaaseen,
korkeammalle Jumalan tähtiä
minä istuimeni korotan
ja istun ilmestysvuorelle,
pohjimmaiseen Pohjolaan.
14. Minä nousen pilvien kukkuloille,
teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'
15. Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan,
pohjimmaiseen hautaan.
16. Jotka sinut näkevät,
ne katsovat pitkään,
tarkastavat sinua:
'Onko tämä se mies, joka järisytti maan,
järkytti valtakunnat,
17. joka teki maanpiirin erämaaksi
ja hävitti sen kaupungit,
joka ei päästänyt vankejansa kotiin?'
18. Kansojen kuninkaat kaikki lepäävät kunniassa,
kukin kammiossansa.
19. Mutta sinä olet kaukana haudastasi,
poisviskattuna niinkuin hylkyvesa,
olet peittynyt surmattujen, miekalla lävistettyjen,
kiviseen kuoppaan suistuneitten alle,
olet kuin tallattu raato.
20. Et sinä saa yhtyä heidän kanssaan haudassa,
sillä sinä olet maasi hävittänyt, kansasi tappanut.
Ei ikinä enää mainita pahantekijäin sukua.
21. Laittakaa hänen lapsillensa verilöyly
heidän isiensä pahain tekojen tähden,
etteivät he nousisi ottamaan omaksensa maata
ja täyttäisi maanpiiriä kaupungeilla."

22. Minä nousen heitä vastaan, sanoo Herra Sebaot,
ja hävitän Baabelilta nimen ja jäännöksen,
suvun ja jälkeläiset, sanoo Herra. Job 18:19. Ps. 21:11. 37:28.
23. Minä teen sen tuonenkurkien perinnöksi
ja vesirämeeksi,
minä lakaisen sen pois hävityksen luudalla,
sanoo Herra Sebaot. Jes. 34:11. Sef. 2:14.

24. Herra Sebaot on vannonut sanoen:
Totisesti, mitä minä olen ajatellut, se tapahtuu,
mitä minä olen päättänyt, se toteutuu:
25. minä muserran Assurin maassani
ja tallaan hänet vuorillani,
niin että hänen ikeensä heltiää heidän päältään
ja hänen kuormansa heltiää heidän hartioiltansa. Jes. 37:36.
26. Tämä on päätös, päätetty kaikesta maasta,
tämä on käsi, ojennettu kaikkien kansojen yli.
27. Sillä Herra Sebaot on päättänyt, —
kuka sen tyhjäksi tekee?
Hänen kätensä on ojennettu, —
kuka sen torjuu? 2 Aikak. 20:6. Job 9:12. Jes. 43:13. Dan. 4:32.

28. Kuningas Aahaan kuolinvuotena tuli tämä ennustus:

29. Älä iloitse, Filistea kaikkinesi,
siitä että sauva, joka sinua löi, on murtunut.
Sillä käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko,
ja sen hedelmä on lentävä käärme. 2 Kun. 18:8. 2 Aikak. 28:18. Jer. 47:1. Hes. 25:15.
30. Vaivaisista kurjimmat löytävät laitumen,
ja köyhät saavat turvassa levätä,
mutta sinun juuresi minä tapan nälkään,
ja sinun jäännöksesi surmataan.
31. Valita, portti, huuda, kaupunki;
menehdy pelkoon, Filistea kaikkinesi,
sillä pohjoisesta tulee savu;
eikä yksikään erkane vihollisen riveistä.

32. Ja mitä vastataan
pakanakansan sanansaattajille?
"Herra on perustanut Siionin,
ja hänen kansansa kurjat saavat siinä turvan". Ps. 87:1.