Job

14 LUKU.

Jobin puheen jatkoa: Lyhyt on ihmisen elämä, ja kuolemaan loppuu kaikki; jos olisi jotakin toivoa tuonelassa, niin jaksaisi kestää elämän vaivat, mutta tuonela on täydellisen toivottomuuden paikka, jossa ihminen on yksin oman kipunsa ja surunsa kanssa.

"Ihminen, vaimosta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,
2. kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu,
pakenee kuin varjo eikä pysy. Job 8:9. Ps. 90:9. 103:15. 144:4. Jes. 40:6. Hebr. 13:14.
3. Ja sellaista sinä pidät silmällä
ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!
4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta?
Ei yhden yhtäkään. Ps. 14:3.
5. Hänen päivänsä ovat määrätyt,
ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi;
sinä olet asettanut hänelle määrän,
jonka ylitse hän ei pääse.
6. Niin käännä katseesi pois hänestä,
että hän pääsisi rauhaan
ja että hän saisi iloita
niinkuin palkkalainen päivän päätettyään. Ps. 39:14.

7. Onhan puullakin toivo:
vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen,
eikä siltä vesaa puutu.
8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa
ja sen kanto kuolee multaan,
9. niin se veden tuoksusta versoo jälleen
ja tekee oksia niinkuin istukas.
10. Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana;
kun ihminen on henkensä heittänyt,
missä hän on sitten?
11. Vesi juoksee pois järvestä,
ja joki tyhjenee ja kuivuu; Jes. 19:5.
12. niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse.
Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä
eivätkä havahdu unestansa.

13. Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan,
piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut,
panisit minulle aikamäärän
ja sitten muistaisit minua!
14. Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin?
Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät,
kunnes pääsyvuoroni joutuisi.
15. Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle,
sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.
16. Silloin sinä laskisit minun askeleeni,
et pitäisi vaaria minun synnistäni;
17. rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon,
ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18. Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa,
ja kallio siirtyy sijaltansa,
19. vesi kuluttaa kivet,
ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan;
niin sinä hävität ihmisen toivon.
20. Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee;
sinä muutat hänen muotonsa
ja lähetät hänet menemään.
21. Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan —
ei hän sitä tiedä,
vaipuvatko vähäisiksi —
ei hän heitä huomaa. Jes. 63:16.
22. Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun,
vain oman sielunsa murheen."